Hyvä abiturientti,
Nyt kun risteily on onnellisesti ohi, voit alkaa keskittyä lukutyöhön. Kerron sinulle vertauksen kahdesta miehestä. Molemmilla miehillä oli iso multakasa kärrättävänä kottikärryillä. Toinen mies ajatteli, että viettää hieman lomaa ensin ja sitten lopulta alkaa rivakkaan työntekoon. Toinen mies ajatteli, että hän alkaa heti alkuun viedä pieniä kuormia kottikärryillä.
Kului kolme päivää, toinen mies ei ollut vielä aloittanutkaan, mutta mietti, että huomenna hän sitten aloittaa. Toinen mies oli vienyt jo aimo kasan multaa ja tehty työ tuotti hyvän mielen.
Kuuden päivän jälkeen toinen mies ei vieläkään ollut aloittanut työtään ja pieni tuska ja syyllisyys alkoi kalvaa häntä. Mielessään hän edelleen ajatteli, että lopussa hän sitten repäisee, mutta ajatteli sitten aloittavansa huomenna. Toinen mies oli hieman uupunut työstä, mutta tunsi mielessään tyytyväisyyttä ja katsoi kasaa, joka oli huvennut jo silminnähtävästi.
Mieti lukuloman alussa, kumpi mies haluat olla.
Blogissa kuvataan taitavaa lukio-opiskelua ja hyvinvointia. Tärkeinä teemoina ovat myös taitava lukeminen ja opiskelun metakognitio. Opiskelu nähdään hyvin kokonaisvaltaisesti. Opiskeluun ei vaikuta vain luokkahuonetyöskentely vaan koko opiskelijan elämä. Toivon, että blogistani olisi apua lukiolaisille ja lukiolaisten vanhemmille. Avainsanat: lukutekniikat, taitava oppiminen, oppimisblogi, psykologia, YO-kirjoitukset, lukio, motivaatio, Finnish school, learning skills
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä psykologian vastauksen rakenne YO-ainereaalissa
Hei, Tässä vielä visualisoituna hyvä psykologian vastauksen rakenne. Ideana on, että voit hahmottaa vastauksen ikään kuin laatikkoina, joho...
-
HYVÄ PSYKOLOGIAN VASTAUS 1. Lue kysymys tarkkaan sana sanalta. Mieti, mitä tarkalleen ottaen kysytään. 2. Kirjoita ensin...
-
Hei ja tervehdys taas, Hyvän vastauksen kulmakivi on se, että opiskelija kykenee avaamaan kysymyksen. Kysymystä analysoidaan ja pilkotaan ...
-
KESKEISIÄ AIHEALUEITA USKONNON YO-AINEREAALIIN Kun valmistaudut YO-kirjoituksiin on hyvä opiskella aluetta ns. aiheittain. Kun olet luk...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti