OPISKELIJA MENNEISYYDEN, NYKYHETKEN JA TULEVAISUUDEN JATKUMOLLA

Ihminen, opiskelija elää ajan jatkumolla. Tämä lienee ihmisenä olemisen yksi perusta. Olemme ajassa, toimimme tiettynä aikana historiassa ja koemme ajan kuluvan. Aika on myös kokemuksellista. Nuorena koin, että lukio kestää melkein ikuisuuden –kolme vuotta. Nyt kolmekymmenvuotiaana ja lukion opettajana koen, että nuo kolme vuotta tuntuvat kuluvan aina vain nopeammin ja nopeammin.

• Opiskelijalla on historia kun hän tulee lukioon. Erityisesti oppimisen näkökulmasta hänellä on oppimishistoria. Opiskelija on oppinut perustietoja ja taitoja kuten laskemaan ja lukemaan ja joitakin vieraita kieliäkin. Peruskoulu on antanut hänelle varsin laaja-alaiset perustiedot maailmasta. Kunkin opiskelijan tietorakennelma on kuitenkin hieman erilainen. Toiset ovat jo varsin taitavia ja joidenkin taidot ovat vasta hataria. Tällä on suuri vaikutus esim. äidinkielen, vieraiden kielten ja matematiikan opiskelussa. Jos pohjarakennelma opiskelijan mielessä on heikko niin on hyvin vaikea ymmärtää uutta asiaa. Tätä ajatusta avaa esimerkki lapsuudestani.

Kun olin pieni, isäni kertoi minulle veneen perälaitteista ja veneen korjaamisesta pitkiäkin aikoja. Hän kertoi minulle defoista, trimmeistä, syylareista ja ruiskutuspumpuista. Kuuntelin isääni sujuvasti pitkiäkin aikoja, mutta en juurikaan ymmärtänyt. Minulla ei ollut riittäviä pohjatietoja asian ymmärtämiseksi. En ollut edes koskaan nähnyt veneen perälaitetta tai sen kaaviokuvaa ja näin minun oli lähes mahdotonta ymmärtää isäni selostusta. Jotta ihminen voisi oppia, tulee hänellä olla asiasta riittävät pohjatiedot. Entiset tietorakennelmat mielessä, pohjatiedot ovat perusta uuden asian ymmärtämiselle. Tämä on yksi keskeinen perusta lukio-opintojen onnistumiselle.

Ehkä vieläkin merkittävämpi asia oppimishistoriassa on mielikuvat, joita opiskelijoille on syntynyt itsestään eri aineiden oppijoina. Sen lisäksi, että opimme jotakin ainetta, opimme peruskoulun aikana, millaisia oppijoita olemme. Voin esimerkiksi oppia, että olen surkea matematiikassa. Miten paljon joudutaankaan lukiossa tekemään töitä opiskelijan kanssa, joka on menettänyt uskon itseensä oppijana jossakin aineessa. Tähän ei auta mielestäni muu kuin se, että opiskelija itse tutkiskelee itseään ja tunnistaa itsessään näitä negatiivisia mielikuvia ja alkaa kyseenalaistaa niitä. Tässä prosessissa opettaja voi olla suureksi avuksi.

Kolmanneksi oppimishistoriassa opitaan oppimistaitoja tai sitten ne jäävät oppimatta tai ovat varsin kehittymättömät. Lukiossa, jossa opetan, oli tyttö, jonka äiti oli opettanut hänelle aktiivista lukemista jo alakoulussa. Lukioon tultaessa hänen lukemisen tapansa olivat erittäin hyvät ja tulokset mainiot. Opiskelijat eroavat huomattavasti oppimistaidoissaan. Oppimistaitoja on tietoisesti tai tiedostamattomasti opiskeltu jo alakoulusta alkaen. Tiettyjen oppimistaitojen oppimiseen kuluu aikaa. Täysi hyöty tietyistä oppimistekniikoista esim. miellekartat saavutetaan vasta sitten kun itse oppimistekniikka on kunnolla opittu. Tämäkin on tärkeä sisäistää: oppimistekniikan oppimiseen kuluu aikaa.

Lisäksi hyvin tärkeä on ns. työperiaate. Työperiaatteen periaate on se, että töitä tekemällä voi saada parempia tuloksia. Oppilaan tulee saada kokemuksia, jolloin hän oivaltaa, että harjoittelemalla voin kehittyä. Tämä tuntunee lukijasta itsestään selvältä, mutta näin ei välttämättä ole. Esimerkiksi kielen kurssilla lukiossa opiskelija voi tehdä hurjasti töitä, mutta saakin numeroksi saman kuin edellisellä kurssilla vaikkapa arvosanan seitsemän. Kielen oppiminen perustuu paljon myös entisille tiedoille, joten opiskelijan tulisikin jaksaa tehdä töitä vielä seuraavillakin kursseilla. Tällöin vasta harjoittelu alkaisi näkyä myös tuloksissa. Helposti kuitenkin edellä kuvattu tilanne johtaa päätelmään:” ihan sama vaiks mä luin, mä saan aina saman numeron”.

Lukion opiskelijalla on siis historia, oppimisrakennelma, jonka päältä hän ponnistaa lukiossa. Mitä paremmin pohja on rakennettu, mitä positiivisempia mielikuvia se sisältää sitä varmemmin opiskelija voi menestyä. Tärkeää on tietysti myös realistinen kuva itsestä. En peräänkuuluta tässä vaaleanpunaisia hattaroita. Valitettavasti kuva voi olla negatiivisen epärealistinen ja tähän opettajan tulee puuttua.

Opiskelija elää myös tässä hetkessä, näiden ihmisten ympäröimänä. Hänellä on ihmissuhdeverkosto, jonka tärkeä osa on oma perhe. Perhe luo perustan psyykkiselle turvallisuudelle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Opiskelija törmää kurssitarjottimiin, kirjahankintoihin, koeviikkoihin -arjen hallintaan. Ei ihan helppoa.

Samalla ehkä hän miettii, olenkohan viehättävä. Pitääköhän HÄN minusta. Hänellä toivon mukaan on hyviä ystäviä, jolle kertoa huolistaan ja iloistaan. Vertaistuki on tärkeä.

Opiskelija elää ajanjatkumolla myös tulevaisuutta. Tämä on ymmärtääkseni lukiomenestyksen kannalta olennainen tekijä. Opiskelija kehittelee itselleen ikään kuin tarinan, mitä tulee tapahtumaan lukioaikana ja sen jälkeen. Toinen kehittelee itselleen menestystarinan, jossa hän lukee ahkerasti ja selviää hienosti kirjoituksista. Toinen taas näkee silmissään jo epäonnistumisia, tuskaa ja sosiaalista häpeää. Tulevaisuus tulee nykyhetkeen. Positiivinen tulevaisuusnäky antaa energiaa tähän hetkeen. Se on kuin kultainen, sädehtivä loputon virta joka antaa energiaa ja motivoi opiskelijaa. Jotakin hyvää on tapahtumassa tulevaisuudessa minulle.

Toisaalta tulevaisuus voi olla kuin musta aukko, pelottava. Tuo näky epäonnistumisesta alkaa syödä tätä hetkeä. Se imee psyykkistä energiaa tästä hetkestä. Tulevaisuusnäystä alkaakin muodostua negatiivinen ennuste, profetia, kohtalo. Tämän vuoksi on hyvin tärkeä tiedostaa, millaisen tarinan itselleen kuvittelee lukiossa.  Iso kysymys minulle itselleni on ollut: ” Saanko onnistua? Voiko minulle käydä hyvin? Saanko kuvitella itselleni iloisen tulevaisuuden?”. Miten ikinä voisin voida hyvin, jollen edes uskalla kuvitella tuota tilaa tulevaisuudessa?

Näiden kolmen näkökulman: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus,  huomioiminen opiskelussa on mielestäni hyvin tärkeää. Näiden tiedostaminen ja tunteminen auttaa opiskelijaa auttamaan itse itseään. Olennaista on nähdä muutoksen mahdollisuus. Elämäni ei ole määräytynyt vaan toimintatapojen ja ajattelun muuttamisella voin muuttaa elämääni.