lauantai 11. elokuuta 2012

PERUSKOULUSTA LUKIOON

"Vinkki, mene nyt metsään popsimaan mustikoita ja puolukoita -saat tärkeitä suojaravintoaineita ja liikuntaa. Vihreä metsä tuoksuineen rauhoittaa myös sielun. "

Siirtyminen peruskoulusta lukioon on haasteellista. Lukiossa opiskelu muuttuu nopeatempoisemmaksi ja aihealueet laajenevat. Tämä edellyttää uusia taitoja. Erityisesti jos opiskelija kohtaa ensimmäistä kertaa jaksojärjestelmän niin opeteltavaa ajanhallinnassa on enemmän.

Jaksojärjestelmän ideana on se, että opiskelija opiskelee tiettyjä aineita n. 7 viikon ajan ja sen jälkeen on intensiivinen koeviikko. Sitten näistä kursseista saadaan arvosanat ja seuraavassa jaksossa onkin sitten taas uudet kurssit.

Jaksojärjestelmä edellyttää ajanhallintaa. On pakko lukea koko kurssin ajan. Viimeisenä iltana ei voi millään omaksua koko kurssin asioita. Kolme tärkeää vinkkiä lukio-opiskeluun:

1. Kuuntele tunneilla ja suuntaa tarkkaavaisuutesi opetukseen!
2. Tee tasaisesti kotitehtäviä!
3. Nuku riittävästi!

Näin valmistaudut jo jakson aikana koeviikkoon ja viimeisen illan kertaus on todellakin kertausta eikä uuden opettelua.

Riittävä uni on hyvin tärkeä tarkkaavaisuuden kannalta. Jotta opiskelija voisi oppia tunnilla, niin tulee hänen olla virkeä ja vireä. Väsyneenä on hyvin vaikea keskittyä ja säilyttää tarkkaavaisuutta. 


Kun vamistaudut esim. psykologian kokeeseen niin älä yritä opetella asioita ulkoa. Peruskoulussa aihealue saattoi olla suppeampi, jolloin ulkoaopettelullakin saattoi pärjätä paremmin.

Lukio-opiskelussa aihealueet ja lukualueet ovat laajoja, joten on pakko ymmärtää aihealue ja kerätä luettavasta aihealueesta keskeisimmät asiat. Kukaan ei voi muistaa ulkoa 150 sivua. 

Varaudu myös siihen, että joissakin aineissa arvosanasi saattavat hieman laskea. Älä silloin masennu. Ilmiö on kohtuullisen tavallinen. Kun jaksat sinnikkäästi yrittää niin pääset kiinni uuden koulun rytmiin ja OPO-tuntien ja PS1-kurssin avulla löydät taitavan lukemisen ja opiskelun salat. Ja pian jo huomaat menestyväsi mukavasti. Tämä vaatii kuitenkin työtä. 

Urheilussakin hyvät tulokset tulevat ahkeran harjoittelun ja työnteon kautta. Kukaan ei edes ajattele mitään muuta vaihtoehtoa. Opiskelussa tilanne on samanlainen. Mukavaa lukion alkua ja iloa opiskeluun ja elämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvä filososofian etiikan vastaus

Etiikan vastaus on vaativa laji. Kaiken vastaamisen peruspohjana on tieto käsiteltävästä aiheesta. Oikea tieto aiheesta ja ilmiön syy-seura...