OIKEA LEVEL OPPIMISEN PERUSTANA

OPPIMINEN RAKENTAMISENA.

Kognitiotieteen myötä oppiminen näyttäytyy aika tavalla uudenlaisena prosessina verrattuna aikaisempaan näkemykseen. Oppiminen on rakentamista. Mitä ihmettä sitten rakennetaan? Opiskelija rakentaa oppirakennelmaa mieleensä. Ja tätä rakennelmaa voikin rakentaa ainoastaan oppija itse. Joku toinen voi auttaa häntä oppimisessa, mutta kukaan toinen ei voi oppia toisen puolesta.

Otetaan esimerkiksi tietokonepeli, jossa pelaaja voi siirtyä tasolta (level) toiselle. Kun aloittelemme jonkin pelin pelaamista se voi tuntua aika haastavalta ja jopa ykköslevel voi tuottaa vaikeuksia. Tällöin luomme ensimmäisiä sisäisiä malleja asiasta, alamme rakentaa tietorakennelmaa mieleemme tästä aiheesta. Yleensä aika pian saavutamme kuitenkin kakkoslevelin ja kolmoslevelin ja tällöin jo ykköstaso tuntuu liian helpolta. Oppiminen on tapahtunut. Tietorakennelmamme pelistä on kasvanut, muistimallit tapahtumista pelin sisällä ovat kehittyneet ja voimme ennakoida tapahtumia paremmiin ja täten päästä seuraaville tasoille.

Harvoin pelien kohdalla ajattelemme, jos joku alkaisi vaikka viitosleveliltä pelaamisen, että hän on älyltään liian heikko tähän peliin epäonnistuessaan vaan kehotamme häntä aloittamaan tasolta yksi. Opittavan asian tason tulee olla sopivassa suhteessa meidän sisäisen oppirakennelman tasoon. Eihän talossakaan perustuksien päälle yritetä laittaa kattoa vaan seinät. Tämä on nykyisen oppimisnäkemyksen perusajatus. Tämä periaate olisi erittäin tärkeää huomioida myös lukio-opinnoissa. Sama ”pelitilanne” voi olla ruotsin, englannin ja matematiikan opinnoissa.

Opiskelija tulee yläkoulusta lukioon ja saa englanninkielen ensimmäisistä kursseista sarjan englanti kurssi 1: 5, kurssi 2:4, kurssi 3:4. Sarja on huolestuttava ja voi pahimmillaan ennakoida reppuja yo-kirjoituksissa. Mutta mistä tämä sarja johtuu ja mitä pitäisi tehdä uuden oppimisnäkemyksen valossa.

VASTAUS 1: Opiskelija on geneettisesti lahjaton kielissä ja meillä on oikeasti hyvin vähän tehtävää ehkä raju harjoittelu voisi autta  a ja sadat tukitunnit jos nekään. (Vanha vastaus)

VASTAUS 2: Opiskelijan lähtötaso (level) on väärä suhteessa lukiossa opetettavan kielen vaatimustasoon. Oppilas voi hyvinkin olla normaali kyvykkyydeltään tässä aineessa. Oppimisrakennelma on liian heikko ja näin opetettavat asiat tuntuvat kovin vaikeilta vrt. että tietokonepelissä hyppäisit suoraan levelille 8. Oppimisrakennelman taso ja opetuksen oppimissisällöin taso ovat tuhoisassa suhteessa toisiinsa. Nyt meillä onkin paljon tehtävää ja paljon mahdollisuuksia.

Ongelmana tässä tilanteessa on se, että vaikka ongelmana olisikin heikko oppimisrakennelma niin oppilas itse tulkitsee ja mahdollisesti jopa opettaja, että hän on yksinkertaisesti tyhmä aineessa tai niin kuin eräs opiskelijani sanoi: ” Minulta puuttuu jokin matematiikkaosa aivoistani”. Tätä vastaan meidän tulee taistella kaikin keinoin. Mitkä ovat aseemme?

1.     Kerromme tästä ilmiöstä, jolloin opiskelija ikään kuin saa mentaalisen rokotteen sitä vastaan.

2.     Alamme konkreettisiin toimenpiteisiin eli opiskelijan tulee rohkein mielin käydä heikosti menneet kurssit uudestaan ja näin vahvistaa rakennelmaansa. Hyvää koulukulttuuria olisi juuri se, että tällaista ei koettaisi nöyryyttävänä vaan hyvänä peruskäytänteenä. Ei ole järkeä mennä kaikkia kursseja läpi nippa nappa ymmärtämättä kunnolla asiaa.

3.     Jos opiskelija ei halua käydä kursseja uudestaan tulee hänen oma-aloitteisesti aloittaa esim. kieliopin kertaus tai ohjatusti kielen opettajan johdolla joko lukiolla tukiopetuksena, jos se on mahdollista tai sitten yksityisesti.

4.     Opiskelija alkaa kehittää parempia oppimismenetelmiä ja tekee läksyt ajankohtana, jolloin hän on vireä.

Miksi tulisi tehdä näin? Nyt täytyy katsoa kauemmas eli jo kirjoituksiin. Tämänkaltainen sarja johtaa helposti reppuihin kirjoituksissa. Reputuksen jälkeen opiskelijan edessä olisi kokonaisen aineen kertaaminen ja usein vielä yksin. Tämä tehtävä on jo varsin haastava. Lisäksi tässä tilanteessa voi tulla motivaatio-ongelmia. Esimerkiksi kaikkien kurssien uudelleen käynti vuoden aikana lukiolla voi olla haastavaa nimenomaan siksi, että kaverit ihmettelevät, mitä opiskelija vielä tekee lukiolla? Vaikka tämä olisi varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista.

Näin ollen olisi hyvä katsoa kauemmas jo ensimmäisenä lukiovuotena ja pyrkiä vahvistamaan kurssien uudelleen käymisellä tai omaehtoisella kertaamisella ainetta, jotta oppimisrakennelma vahvistuisi ja tämä sitten taas mahdollistaisi uusien kurssien 4,5 kunnollisen suorittamisen ja lopulta kirjoitusten läpäisemisen.

Helposti käykin toisin. Opiskelija alkaa vältellä vaikeaa ainetta. Pitää pitkiä taukoja kurssien välillä, koska tietää, että aine on hänelle epämieluisa. Näin asiat ehtivät jo unohtua ja oppimisrakennelma pysyy koko ajan heikohkona. Opiskelija yrittää unohtaa koko asian ja voi ollakin, että tämä nelossarja on ikään kuin yllätyksenä vastassa penkkareja edeltävinä päivinä. Tuolloin on jo hieman myöhäistä toimia.

Benchlearning ja kulttuuri

" benchlearning tarvitsee rennon ilmapiirin ja kulttuurin toimiakseen hyvin!"

Olin koulutuksessa, jossa käsiteltiin benchlearning-ajatusta. Ideana oikeastaan yksinkertaisesti on se, että samasta asiasta kiinnostuneet ihmiset oppivat toisiltaan ja ideoivat yhdessä. Toinen saattaa olla askeleen edellä toista ja näin toinen voi auttaa toista.

Benchlearning on varmasti toiminut hyvin vaikkapa nuorten poikien parissa kun he ovat harjoitelleet ohjelmointia tai pelien pelaamista. Olen törmännyt benchlearningiin myöskin autourheilun parissa. Varikolla harrastajat kiertelevät autojen ympärillä, potkivat renkaita ja samalla keskustelevat harrastuksesta saadan hyviä vinkkejä ja ideoita. Välillä ehkä hieman salaakin kurkataan, miten toinen on jonkin asian ratkaissut.

Tällä hetkellä benchlearning ideaa yritetään tuoda myöskin koulu-ja lukiomaailmaan. Itsekin olen jo pitkään toivonut, että opiskelijat voisivat jakaa hyviä opiskelutekniikoita ja ajatuksia toisilleen.

Yhtäkkiä koulutuksen jälkeen havahduin ajatukseen, että benchlearning-ympäristöissä juodaan Cokista, syödään sipsejä ja ollaan lippikset päässä. "Oppijat" nojailevat, hengailevat ja roikkuvat ja juttelevat niitä näitä. Kukaan tuskin ajattelee olevansa opiskelemassa. Roolijaossa ei ole varsinaisia auktoriteetteja (opettajia) vaan oikeasti vain hieman pidemmälle ehtineitä tai ehkä joitakuita, joita jopa kunnioitetaan ja ihaillaan heidän taitojensa vuoksi. Loppukokeita ei tietenkään tässä oppimisprosessissa ole. Joskun tosin voidaan vitsailla jonkun töppäilylle hyvässä hengessä. Kaveria autetaan kuitenkin aina ja ketään ei hylätä. Kukaan ei saa hylsyä.

Havahduin, että perinteinen koulukulttuuri ei perusteiltaan, elementeiltään oikeastaan vastaa benchlearning-tilannetta vaan pikemminkin on sitä jollain tavalla häiritsemässä. On auktoriteetteja, on kokeita ja on hylättyjä arvosanoja.

Mietin, että sosiaalipsykologi Philip Zimpardo(Zimbardon kokeesta) on etsinyt elementtejä ryhmätilanteesta, jolloin aggressiivisuutta voi ilmetä. Voisimmeko tutkia benchlearning-tilanteita kulttuurintutkimuksen keinoin ja selvittää, mitkä tekijät vallitsevat optimaalisessa vertaisoppimistilanteessa. Siis lippikset päähän ja virvoitusjuoman ostoon...

TERÄVÄ SAHA ELI TEHOKKAAT OPPIMISTEKNIIKAT

Oletko sahannut tylsällä sahalla? Minä olen ja se on aika turhauttavaa touhua. Sahaaminen on raskasta ja kestää pitkään. Oletko kerännyt leegoja lattialta yksi kerrallaan? Minä olen ja se on aika hidasta puuhaa. Rikkasihvelillä se käy paljon joutuisammin ja mukavammin.

Kognitiivinen oppimistutkimus on tuonut oppimiseen uuden osatekijän. Ennen ajateltiin että olennaista on oppijan äly ja se on ensimmäinen elementti ja toinen elementti on vaikkapa kirja, joka yritetään opetella  - siis kaksi elementtiä.

Nykyään nähdään niin, että oppimisen kannalta on myös hyvin olennaista se, miten luetaan. Millaista strategiaa ja millaista lukutekniikkaa käytetään. Käytetäänkö terävää sahaa vai tylsää sahaa? Molemmilla puu katkeaa jossain vaiheessa, mutta mielekkäämpää työ on terävällä sahalla! Hei, katsopa tässä välissä abitreenien vinkkejä:  http://oppiminen.yle.fi/abitreenit/kirjoituksiin-valmistautuminen/ohjeita-opiskeluun

Perusideana on, että opiskelija pyrkii ymmärtämään lukemansa tekstin eikä pyri opettelemaan sitä ulkoa. Mitä sitten on ymmärtäminen?

Ymmärtäessään asian ihminen pystyy oivaltamaan, miten ilmiössä olevat tekijät liittyvät toisiinsa.  Esimerkiksi läheisessä ikkunassasi on kolme lasia, joiden väliin jää ilmarako. Ilma eristää tehokkaasti ja näin on fiksua, että laseja on kolme ja näin kylmyys ei pääse sisään.

Toinen tärkeä osa ymmärtämistä on opeteltavan asian ja mielen sisäisen oppirakennelman suhde. Kun olin alakoululainen isäni kertoi minulle usein moottoriveneen perälaitteesta ja sen defoista ja trimmeistä, hydraulisista nostimista ja potkurin lapojen kulmista ja lisäksi dieselkoneen ruiskutuspumpun säätämisestä ja ruiskutusputkien kunnosta – asioista, jotka olivat minulle kovin vieraita. Kuuntelin pitkään sujuvasti, mutta en juurikaan ymmärtänyt. Minulla ei ollut riittävää tietorakennetta mielessäni kyseisistä asioista ja en ollut koskaan nähnyt perälaitetta enkä ruiskutuspumppua enkä silloin tiennyt, miten polttoaineen ruiskutus männän päälle liittyy koneen toimintaan ja veneen liikkeeseen – en siis ymmärtänyt –eikä ihme! Tämä kokemus on ollut minulle tärkeä ajatellen opettajanuraani. Ihminen, joka ei ymmärrä ei välttämättä ole tyhmä vaan hänellä ei ole riittäviä pohjatietoja –mahdollisuuksia asian ymmärtämiselle.

Olemmeko nyt jo kaukana oppimistekniikoista? Emme, sillä olennaisinta on oivaltaa juuri se, että oppimistekniikat ovat tekniikoita, jotka palvelevat ymmärtämistä ja asian eheää liittämistä meidän vanhoihin tietorakenteisiimme. Niiden tarkoitus on auttaa opiskelijaa tehokkaasti ymmärtämään lukemastaan olennaisin asia ja muistamaan sen.

Oppimistekniikoiden tarkoitus on siis tukea ymmärtämistä. Toisaalta tekniikoiden tarkoitus on löytää ja nostaa esille luetusta tekstistä olennaiset tekijät ja kolmantena asiana on löytää yhteyksiä keskeisten asioiden välille. Kun tekstistä nostetaan esille keskeiset asiat myös muistaminen helpottuu. Lukijan ei tarvitsekaan muistaa koko tekstiä. Voidaan jopa ajatella, että joku yrittää opetella osan tekstistä ulkoa sanasta sanaan, jolloin opeteltavien yksiköiden määrä nousee erittäin suureksi. Kun tekstistä nostetaan esille vaikkapa viisi keskeistä asiaa on muistettavien yksiköiden määrä jo varsin sopiva. Tämän jälkeen lukijan tulee pyrkiä syvällisesti ymmärtämään nämä viisi asiaa.

1. YMMÄRRÄ LUKEMASI
2. NOSTA TÄRKEÄT ASIAT, KÄSITTEET ESILLE!
3. LUO YHTEYS ASIOIDEN VÄLILLE

Näitä tavoitteita palvelevat nimenomaan lukutekniikat. Kaikista yksinkertaisin tapahan on alleviivata tekstistä tärkeät asiat. Olennaista alleviivamisessa on se, että nimenomaan tärkeät asiat alleviivataan eikä koko tekstiä, sillä tällöin alleviivamisen , esille nostamisen, yksiköiden määrän vähentämisen hyöty kadotetaan. Mikä voi toimia vihjeenä tekstissä olennaiselle asialle?

Esimerkiksi seuraavat sanat ja sanayhdistelmät ennakoivat tärkeää asiaa ensinnäkin, toiseksi, kolmanneksi. Kappaleiden alussa on usein sanottu keskeinen asia, jota sitten esimerkit täydentävät. Lukiokirjoissa voi olla tummennuksia tärkeiden käsitteiden kohdalla, jotka viittaavat olennaiseen asiaan. Lukiokirjoissa on myös usein tiivistelmiä kappaleiden lopussa. Joskus lukija voikin aloittaa lukemisen tiivistelmästä ja ikään kuin etsiä selitykset tekstistä näille asioille. Näin olennainen onkin jo valmiiksi paljastettu.

Alleviivamisen tarkoitus on myös helpottaa kokeisiin lukua. Välttämättä ei tarvitsekaan lukea enää koko tekstiä vaan kerrata vain alleviivatut kohdat.

Alleviivamista tehokkaampia, mutta myös työläämpiä tapoja ovat miellekarttojen teko ja omasanaiset muistiinpanot.

Miellekartan hyöty on nimenomaan siinä, että pääkäsitteet tuodaan selkeästi esille ja erityisesti siinä, että parhaimmillaan pohditaan, mikä on ilmiöön liittyvien asioiden suhde. Minulle on välillä erittäin tärkeää oppimisprosessissa nähdä asia kuviona tai kuvana. Tällöin se on helpompi hahmottaa. Ilmeisesti juuri visuaalisesti suuntautuneelle oppijalle miellekartoista on eniten hyötyä. Tämän vuoksi tässä kirjassakin on itse piirtämiäni kuvioita ja kuvia. Niitä ei ole piirretty pelkästään tätä kirjaa varten vaan olen käyttänyt niitä oman ymmärtämiseni tukena pohtiessani näitä asioita. Monet oppilaistani käyttävät myös koevastauksen rakentamisessa miellekarttaa hahmottaakseen itselleen kysymystä ja vastausta.

Omasanaiset muistiinpanot on erittäin tehokas oppimistekniikka. Yksi parhaista opiskelijoistani, joka menestyi mainiosti kirjoituksissa käytti nimenomaan omasanaisia muistiinpanoja oppimisensa tukena. Omasanaisten muistiinpanojen hienous piilee siinä, että opiskelija kääntää luetun omalle kielelleen, omalle ajattelulleen ja tätä kautta yhdistää luetun eheästi vanhoihin tietorakenteisiin. Näin minä luetun ymmärrän!

Lukutekniikoita tulee harjoitella!! Alkuun lukutekniikoiden käyttö on hidasta, sillä itse lukutekniikan opettelu vie aikaa. Opiskelija, joka menestyi erityisen hyvin oli aloittanut lukutekniikoiden harjoittelun jo ala-asteella äitinsä opastamana. Näin omasanaisten muistiinpanojen tekeminen oli hänelle jonkinlainen automaatioprosessi. Kun tunnilla luimme kappaletta niin hän jo samalla lukiessaan rakensi itselleen omasanaisin muistiinpanoja asiasta. Näin hän oli harjaantunut etsimään tehokkaasti pääkohtia tekstistä. Hän ei vain lueskellut vaan pyrki heti löytämään olennaisen.

Seuraavasta linkistä pääset mainioon blogiin, jossa lukio-opiskelija kertoo lukuntekniikoidensa ja vastaustekniikkansa parantumisesta http://soniaupgraded.blogspot.com/search/label/koulu. 
Yle Areenassa voit katsoa vielä ainakin jonkin aikaa hienoa ohjelmaa oppimistekniikoista.

Syrjäytymisvaara ja veitsenterä-argumentti

8.   Syrjäytymisvaara ja veitsenterä-argumentti

Syrjäytymisvaarassa oleva nuori on usein veitsenterällä. Tarkoitan tällä sitä, että hänellä olisi varmasti halu jatkaa asiallisesti lukiota, mutta työntävät ja vetävät tekijät saavat hänet tasapainottelemaan veitsenterällä. Mitä yritän tällä vertauskuvalla viestittää?

Usein syrjäytyvän nuoren tilannetta katsotaan jollakin tapaa ylempää ja ulkoapäin objektiivisesti. Tämäkin on tärkeä näkökulma. Mutta kun tilannetta katsotaankin kuvitteellisesti ja empaattisesti syrjäytyvän nuoren silmin, kaikki voi alkaakin näyttää hieman erilaiselta. Nuori usein etsii hyväksyntää ja myönteistä huomiota jostakin. Vaikeuksissa oleva nuori harvoin saa  myönteistä palautetta tai huomiota kotoa tai koulusta. Harvoin näissä tilanteissa etsitään nuoren vahvuuksia ja huomioidaan häntä myönteisesti vaan lähinnä käydään läpi ongelmia opiskelussa ja nuoren käyttäytymisessä. Helposti näistä nuoren auttamistilanteista muodostuukin jonkinlaisia syyttämis- ja syyllistämishetkiä, vaikka siihen ei kukaan pyrikään. Kun nuori on jonkin verran jo lintsannut koulusta ja jättänyt tehtäviä ja kokeita eri aineista tekemättä niin opettajien kohtaaminen muodostuu yhä vaikeammaksi. Tästä alkaa noidankehä joka itsessään johdattaa nuoren kohti syrjäytymistä.

Jos ajatellaan ihmistä yksilöä hyvin yksinkertaisesti niin hän pyrkii saamaan itselleen mielihyvää ja positiivista huomiota. Näissä tilanteissa kun nuoren voimat voivat olla jo vähäiset niin hän saakin pelkkiä negatiivisia viestejä tahoilta, joiden pitäisi auttaa häntä, tahoilta, jotka voisivat kuitenkin tarjota nuorelle aidosti mielekkäitä mahdollisuuksia

Ja samalla on tarjolla jotakin muutakin. Usein nuoren lähipiirissä on ryhmä, joka houkuttaa nuorta johonkin toisenlaiseen toimintaan: lintsataan yhdessä ja mennään kahville, jätetään yhdessä kokeet väliin tai pahimmillaan joukko saattaa olla ohjaamassa nuorta päihteiden käyttöön.  Nuori on siis veitsenterällä, kaksi erilaista maailmaa ja mahdollisuutta kutsuu häntä. Tällöin koulun pitäisi tarjota nuorelle myös positiivisia lähtökohtia ja yrittämisen mahdollisuutta ja aitoa inhimillistä toivoa.

Tämä on erittäin vaikeaa käytännössä, mutta uskon, että syvällä perusasenteella on näissä tilanteissa suuri vaikutus. Jos nuori aistii, että häntä halutaan aidosti auttaa, niin antaa se hänelle voimia yrittää ja jatkaa. Jos taas nuori lukee opettajien kasvoilta viestin:” olet toivoton luuseri”, niin tämä on viemässä nuoren viimeisiä voiman rippeitä. Nuori on siis veitsenterällä.

Tähän liittyy myös ns. porttiteoria tai domino-teoria. Tietynlainen tilanne ikään kuin vääjäämättömästi ohjaa nuorta tietynlaiseen käyttäytymiseen. Tämä domino-palikoiden negatiivinen kaatuminen tulisi nähdä ennalta ja pyrkiä ohjaamaan nuorta  aktiivisesti uuteen myönteiseen alkuun esimerkiksi juuri matematiikan ja kielten opiskelussa. Näin nuoren dominopalikat lähtisivätkin kaatumaan myönteiseen suuntaan ja tämä prosessi johtaisi helpommin taas uusiin myönteisiin valintoihin ja toimintamalleihin.

Oppimisen ymmärtämisen laajeneva piiri

2.     OPPIMISEN YMMÄRTÄMISEN LAAJENEVA PIIRI

Oppimisen ymmärtäminen on muuttunut kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Tyypillinen tilanne oppimisesta on luokkatilanne, jossa opettaja opettaa oppilaille. Tutkimusalue on rajattu luokkahuone. Luokkahuoneessa on tavallaan kolme eri elementtiä: oppilaat, opettaja ja opetettava aihe.

Kun aloitin opiskeluani 90-luvun alkupuolella Turun yliopiston kasvatustieteen laitoksella niin puhuimme vielä aika paljon opetusmenetelmistä. Tällöin huomio keskittyy nimenomaan opettajaan ja hänen opetukseensa. Perusidea on se, että jos opettaja opettaa hyvin eli käyttää oikeita opetusmenetelmiä niin oppilaat oppivat tehokkaasti. Näin varmasti osittain onkin. Ajattelutavalle on tyypillistä, että opettaja nähdään keskuksena, kynttilänä, aurinkona.

Seuraava piiri ottaa mukaan oppijan. Ymmärtääkseni juuri 90-luvun alkupuolella suomalaisessa kasvatustieteessä alkoi  tapahtua (toivottavasti ei ole perspektiiviharhaa). Oppijasta tulikin kognitiivisen näkemyksen mukaan oppimisen keskipiste, tilanteen aurinko. Kognitiivisen oppimisnäkemyksen mukaan oppiminen tapahtuu oppijan mielessä. Oppija itse rakentaa mielensä oppimisrakennelman. Nyt olennaiseksi muodostuukin oppijan ja opettajan välinen vuorovaikutus. Erityisesti opettajan opetuksen tason tulee olla hedelmällisessä suhteessa oppijan oppimisrakennelmaan eli tietotasoon. Jos opettaja opettaa liian vaikeaa asiaa ja vaikka kuinka hienoin menetelmin, ei oppimista tapahdu. Oppimista tapahtuu, jos oppilas oikeasti ymmärtää opettajan ajattelun ja opettajan esittämän aineksen taso on lähellä oppilaan tietorakennelmaa. Tämä on tietynlainen kopernikaaninen kumous: oppilas on luokkahuoneen aurinko!

Piiri laajenee edelleen. Luokkahuoneesta voi kävellä käytävälle ja jopa lukion pihalle. Pihalla voi tavata kavereita. Kavereiden kanssa jutellaan viikonlopusta, musiikista ja harrastuksista. MUTTA MYÖS KOULUSTA JA OPETTAJISTA! Seuraava laajeneva piiri on opiskelijoiden sosiaalinen piiri, ryhmät koulussa, jotka jakavat ajatuksia opiskelusta, opetuksista, aineista ja opettajista. Tämä piiri lienee hyvin tärkeä myös oppimisen kannalta. Oppilasryhmä voi luoda negatiivisuutta ja koulukielteisyyttä tai sitten myönteisyyttä: kannattaa lukea ja yrittää. Oppilas ei koskaan ole koulussa yksin! Muut koulukaverit ovat rakentamassa opiskelijan asennetta lukioon ja opiskeluun. Kaveriporukassa luodaan myös parhaimmillaan hyvää henkeä.

Itse kävin yliopistolla kirjastossa lukemassa ihan vain siksi, että voisin jutella kavereiden kanssa aina välillä ja juoda kahvia Henrikin-kahvilassa. Tärkeää oli yhdessäolo, sosiaalinen tuki, jonka voi saada vertaisilta. Joskus myös yhdessä pohdimme itse aihepiirejä eli saimme toisilta tukea itse oppimisprosessiin.

Piiri laajenee vielä kotiin. Ennen kuin lukiolainen tulee aamulla kouluun on jo tapahtunut jotakin. Erityisesti on nukuttu yö tai sitten on nukuttu hyvin vähän. Koulun jälkeen opiskelijan tulee hallita ajankäyttöään. Kuulostaa jotenkin kamalalta, mutta tarkoitan sitä, että opiskelijan tulisi tehdä läksyt ja tehdä jotakin kivaa illalla. Internet-aikamme luo tämän suhteen aivan uusia haasteita. Sähköisen viihde-elektroniikan houkutusarvo on aika paljon suurempi kuin ritariässän aikaan.

Vieläkin enemmän koti on tunteiden suojaava taivas. Kodissa ihminen saa olla parhaimmillaan oma itsensä. Kodissa voi saada tukea ja turvaa ja kannustusta.

Oppimisen keskus on oppilaan mieli! Mieleen vaikuttavat tiedolliset asiat, mutta myös tunteet ja motivaatio ja ruumiin vireys. Nyt tarkastelemme oppimista opiskelijan kautta, yksilön kautta, joka tuntee ja ihmettelee yksilönä. Jokainen on joskus väsynyt ja kiukkuinen esimerkiksi Mopo on saattanut hyytyä talvihankeen ennen ensimmäistä oppituntia.

Luokkahuoneeseen ei kävele standardi-tabula rasa mieli ja keho, vaan elämän keskellä oleva ihminen, johon vaikuttaa koko elämän moninaisuus. Näin opiskelijan mieli todella on kaiken syntetisoiva keskus.